lauantai 30. elokuuta 2008

auran esittely

Hei kaikki, olen aura ja minut löytää blogistani Puikoilla puuvillaa. Sukkia olen neulonut pienen ikäni, aluksi toki kovin perinteisiä seiskaveikkasukkia, sittemmin olen laajentanut ohuempiin lankoihin ja palmikoihin ja pitseihin. Viime vuosina en ole pysynyt ostamieni sukkalankojen tahdissa, eli ostan sukkalankoja enemmän kuin ehdin niitä neuloa. Vieraasta lankakaupasta, lohtulangaksi, messuilta ja muuten vain ilman suunnitelmaa sukkalankoja on helppo ostaa. Jos tämän tempauksen aikana ehtisi neuloa niitä poiskin.

Tällä hetkellä kesken on yksi pari sukkia itselle, 7 veljeksestä, muttei kuitenkaan ihan perussukkaa, vaan palmikkoa. Tarkoitus olisi tempauksen aika sukittaa perhettä (ainakin pikkusiskolle ja isälle, mahdollisesti myös miehelleni ja äidille), tehdä tulevalle sukulaiselle ainakin yhdet sukat (laskettu aika serkullani on marraskuussa) sekä todennäköisesti osallistua ainakin johonkin keräykseen. Saa nähdä, mihin aika riittää. Nyt kuitenkin muiden neulomusten pariin, että maanantaina voi aloittaa mahdollisimman puhtaalta pöydältä.

Ei kommentteja: