sunnuntai 31. elokuuta 2008

Tervehdys hillokellarilaiset!

Vauvan tumppu melkein valmistui, kun luin esittelyjänne. Meitä on paljon! Kiva tutustua ja "löytää" uusia blogeja.

Olen 50-luvulla neulomisen aloittanut Iso Gnu, joka vain jatkaa neulomista. Lankoja on vain vuosikymmenien saatossa kerääntynyt pikkuhiljaa kaikki paikat täyteen. Sukkalankaa on vain niin paljon; jos nyt saisi osan muuttumaan sukiksi. Sukkia olen aina tehnyt ja sukat ovat neuleita, joita teen matkoilla, joissakin kokouksissa, telkkaria katsoessa jne.
Neulon sukkia Seitsemän Veljestä (vanhimmat kerät ovat tooosi vanhoja)-langasta sekä erilaisista erikoissukkalangoista. Lankaa on paljon- en ole edes uskaltanut punnita/arvioida. Lovia ei ehdi tulla lankavarastoihini tämänkään tempauksem aikana.

Sukkia teen lahjaksi, hyvintekeväisyyteen ja nyt ajattelin tehdä itsellenikin yhdet. Viime vuonna tein 50 paria sukkia ja nyt on jo 39 paria tehtynä. Tarkemmin blogissani!

Tsemppiä kaikille!

Ei kommentteja: