lauantai 29. elokuuta 2009

Mustikka esittäytyy

Hei kaikki Hillokellarilaiset. Olen Mustikka, pitkän linjan sukankutoja, ne kuuluisat ensimmäiset sukat olivat peruskoulussa tehdyt kirjoneulesukat perinteisellä kantapäällä. Sukista tuli oikein hienot vaaleanpuna-vaaleansini-valkoiset, valitettavasti vain kutistuivat parissa pesussa. Perinteinen kantapää on edelleen suokkarini, mutta enpä ole tainnut toisia kirjoneulesukkia tehdä.

Sukkien lisäksi neulon muutakin pientä ja neulomisen lisäksi myös virkkuukoukku ja kirjontanela pysyvät kädessä. Sukkasadossa olen mukana ensimmäistä kertaa. Tavoitteenani on neuloa kahdet sukat Cookie A.:n Sock Innovation kirjasta. Todennäköisesti myös tavissukkia ehtinen neuloa muutamat. Kiva olla mukana tällaisessa tempauksessa.

Ei kommentteja: