sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Vihdoinkin raportoitavaa :)

Moikka vaan kaikille! Päätin tänäkin syksynä lähteä mukaan sukkasatoon, kun sukkia näytti valmistuvan. Yllättäen tälläkin kertaa tahti kummasti hiipui, kun "pakko" tuli mukaan kuvioihin :D Kummasti on hiuvituttanut ja lapasetkin ovat olleet mielessä... Sitkeästi kuitenkin puikottelin ja vihdoin sain valmista.



Tällä viikolla valmistuivat vihdoin ja viimein "mustikkaiset" synttärisukat ja harmaaraidalliset tossukat lapselle. Synttärisukkien kirjoneulevarsia hillosin viidesti ennen kuin olin tyytyväinen. Sovitusvaiheessa näytti pahasti siltä, että teen sen seitsämännenkin kerran, mutta pesu ja lanoliinitus pelastivat pehmentämällä. Ajattelin kerrankin tehdä napakkaa resoria nilkkaan ja varrensuuhun, kun kumminkin käytössä löystyvät. 7 veikka-resori 2,75 puikoilla oli kuitenkin turhan tiukka - 3 puikot olisivat ihan hyvin riittäneet. Ensimmäisessä versiossa taisin niitä käyttääkin.



Synttärisukat tein farkunsinisestä ja valkoisesta 7 veikasta, joista valkoinen lahjoituslanka osoittautui nykyveikkaa hiukan paksummaksi. Varteen kehittelin oman versioni fornicating deer chartista. Varpaista nilkkaan neuloin 3:lla, resorit 2,75:lla ja kirjoneuleosuuden 4:lla. Tossukat tein jämälangoista; vaaleanharmaa "suomalainen sukkalanka" ja tummanharmaa taitaa olla 7 veikkaa. Molemmat projektit aloitin varpaista tämän vuotiseen tapaani. Josko seuraavat tekisinkin "perinteiseen" tapaan varresta ja tekisinkö ne täysin perinteiseen tapaani? Saas nähdä. Pohjasta kestävät ja konepestävät lukee "hillotoiveessa" :)

Ei kommentteja: