sunnuntai 26. syyskuuta 2010

elduskan kolmannet

Edelliset sukkani olivat kummitytölle, mutta toki hänen kaksoisveljelleen piti myös tehdä sukat. Nämä siis hänelle. Väriyhdistelmä on luonnossa niin hieno, mutta jostain syystä edes tuo valokuvausta harrastava mieheni ei saanut sukkia kuvattua siten, että värit olisivat kuvassakin näyttäneet oikeilta. Tässä kuvassa ne kuitenkin ovat lähimpänä totuutta.
Lankana seiskaveikka. Tuo siksak-malli on joskus aikoja sitten ollut Pirkka-lehdessä, mutta koska tuo ko. ohje on minulla turhan hyvin jemmattuna, enkä sitä ulkoa muistanut, niin katsoin vähän mallia Olgan sukista (linkki ohjeeseen löytyy Sukkasadon Kotiladon etusivulta). Joku perinnemalli kai se tuo siksak-varsikin on, minunkin mummo niitä on joskus tehnyt.

Ei kommentteja: