maanantai 15. elokuuta 2011

TiiQ mukana taas

Olen kohti neljääkymppiä käyvä intohimoinen käsityönharrastaja, jonka harrastusaikaa verottavat eniten opiskelu ja perhe. Hyvin silti näkyy ehtivän neuloa, joten pitihän sitä taas tulla satoa keräämään. Tämä on nyt neljäs sukkasatovuosi minulle, viime vuodet olen ollut muistaakseni Heinäladossa. Aikaisempina vuosina olen neulonut 20-30 paria sukkia per satokausi, enimmäkseen hyväntekeväisyyteen, tänä vuonna tarkoitus on ottaa vähän löysemmin ja keskittyä määrän sijasta laatuun hyväntekeväisyyttä kokonaan unohtamatta.

Sukat ja muut käsityöni löytyvät Käsistä karannut -blogistani. Olen lisäksi luvannut ommella sukankutimelle sopivan projektipussukan palkinnoksi sille, joka neuloo Sukkasadon aikana eniten sukkia Ullan ohjeilla. Sieltä löytyy pari minunkin sukkaohjettani, lokakuussa toivottavasti pari lisää.

Ei kommentteja: