perjantai 23. syyskuuta 2011

Toinen sukkaparini

Sain nämä 10-vuotiaan tyttären polvisukat valmiiksi jo pari päivää sitten, mutta odoteltiin aurinkoa ilmestyväksi. Eipä tuota ole näkynyt, vaan vettä tulee aina vaan taivaan täydeltä.. kuvattiin sitten sisätiloissa. ;o)

Sukat neuloin lilakirjavasta (lila-violetti-sininen) Stepistä, jota kului koko kerä, 99g. Sukat on kokoa 37.


Ja koska edelliseen postaukseen unohdin laittaa esittelyn itsestäni, teen sen nyt vähän jälkijunassa. ;o)

Eli, olen nelikymppinen seitsemän lapsen kotiäiti Oulunseudulta. Sukkasatoon olen osallistunut ihan alkuajoista lähtien, joskus saanut aikaiseksi enemmän, joskus sitten vähemmän. Tänä vuonna haaveilen neulovani sukat lasten kummeille joululahjaksi.. siis en pelkästään nyt Sukkasadon aikana, vaan sukkia olen neulonut jo kesäaikana. Nuorimmainen, kohta 1,5v tytär vie edelleen tehokkaasti neulomisaikaa..;o))

Lisää kuvatuksia ja muuta lätinää blogissani.

1 kommentti:

kerttunenko kirjoitti...

Ihanat sukat. Teitkö omasta päästä vai ohjeella. Tytär tilaili polvisukkia...